PELTACON ELÄINPELASTUS-PROJEKTI 2011-2013

 

Tilastojen mukaan eläinpelastustehtävien määrä on ollut viime vuosina suuressa nousussa. Vuonna 2009 eläinpelastustehtäviä oli yli 2400, kasvua edelliseen vuoteen 18 %. Viimeisen 10 vuoden aikana eläinpelastustehtävien määrä on noussut yli 100%. Samalla kun eläinpelastustehtävien määrä on nousussa, ei välineistö kuintenkaan ole kehittynyt. Lisäksi eläinpelastuskoulutus ei välttämättä ole riittävää, joten turvallisuusriski tehtävissä on ilmeinen.

Projektin tavoitteet

Projektin tavoitteena on kehittää lähinnä pelastusalan ammattilaisille, mutta myös muillekin eläinten kanssa työskenteleville tahoille uusia, käyttökelpoisia välineitä turvalliseen pelastustilanteeseen. Tarkoituksena on kehittää yhdessä alan ammattilaisten kanssa kattava eläinpelastuskalusto, joka takaa turvalliset olosuhteet sekä pelastajalle että eläimelle.

Koti- tuotanto- ja villieläinten pelastusvälineet

Koti-, tuotanto- ja villieläinten pelastukseen soveltuvia välineitä on jo valmistunut projektin tuotoksena. Näihin tuotteisiin voit tutustua tarkemmin sivuillamme. Tuotekehittely jatkuu edelleen. Projektin tavoitteena on myös kerätä kattavaa tietoa erilaisista eläinpelastustekniikoista.

Projektin tuloksena kehitetyt eläinpelastusvälineitä voivat käyttää myös muutkin kuin pelastusalan ammattilaiset: maatilat, ravitallit, eläinlääkärit, eläinsuojeluyhdistysten kenttätoimijat, oppilaitokset, eläintarhat ym.

Lisätietoja

Pekka Suomi, puh. 044 368 4002 tai pekka.suomi@peltaco.com

AJANKOHTAISTA PROJEKTISSA

08.03.2012

Kuvia Helsinki Horse Fairista, jossa suureläinpelastusta harjoiteltiin Peltacon eläinpelastusvälineistöllä, nähtävillä Peltacon Facebook-sivuilla!

Ryhdy Peltacon Facebook-seuraajaksi ja katso kuvat!

www.facebook.com/peltaco

Hevosen pelastusharjoitus käynnissä. Kuva: Tytti Saviaro. 

01.03.2012

Peltacon elänpelastusvälineistöä esillä Hevosmessuilla Helsingin Messukeskuksessa tulevana viikonloppuna!

Käy tutustumassa eläinpelastukseen ja seuraamassa Suureläinpelastuksen osastolla suureläinpelastuksen näytöksiä! Näytöksiä on useita koko messujen ajan.

Katso tästä Suureläinpelastuksen osastotiedot ja näytösten ajankohdat >>

08.11.2011

Peltacon eläinpelastukseen liittyvä kysely on päättynyt. Kysely lähetettiin yli 1300 henkilölle, joita eläinpelastus koskettaa joko elinkeinon, työn tai harrastuksen kautta.

Vastauksia saatiin hyvin, vastausprosentti oli miltei 17%. Erityisen ilahduttavaa oli vastaajien paneutuminen vastaamiseen. Vastaukset ovat arvokasta aineistoa projektin jatkon ja tavoitteen, eläinten ja pelastajien hyvinvoinnin parantamisen, kannalta.

Suuret kiitokset kaikille vastaajille!

Vastaajien kesken arvottiin kolme Peltafire-nestesammutinta. Arvonnassa onni suosi seuraavia henkilöitä:

Kari Kunelius, Kolkanlahti
Sanna Järvelä, Halikko
Jouni Pummila, Kuortane

 

25.07.2011

Peltaco on aloittanut eläinpelastukseen liittyvän tuotekehittelyprojektin, jonka tarkoituksena on kerätä kattavaa tietoa erilaisista eläinpelastustekniikoista sekä kehitellä uusia tuotteita, jotka olisivat pelastustilanteessa sekä pelastajalle että eläimelle turvallisia.

Näillä sivuilla voit seurata projektin etenemistä ja tuotekehittelyn tuloksena syntyneitä tuoteita.